.

.

perjantai 2. syyskuuta 2016

Rakentaminen


Muutama vuosi sitten hankin toisen nukketalon - Greenleafin Lilyn.
Tämä projekti oli ihan eri luokkaa. Talo saapui isossa painavassa paketissa, joka sisälsi muistaakseni 18 vaneerilevyä ja onneksi selkeät ohjeet. Levyissä olevat urat tuli varovasti irrottaa ja tuloksena oli miljoona palasta ja yksi hämmentynyt rakentaja. Mainitsen samalla, että vaneerilaadussa ei ollut kehumista, jokaisen palan joudut erikseen hiomaan eikä ole takuuta, että se pysyy loppuun asti ehjänä.
Löysin kuva-arkistostani muutaman otoksen rakentamisvaiheesta.






Seinät siis ovat vaneeria, mutta ulkoseiniin liimataan ohuen-ohuista vaneerisuikaleista laudoitus. Alemmassa kuvassa se näkyykin selkeästi.



Alkuperäispakkauksessa on kuva vaaleanpunaisesta Lilystä. Itse valitsin vaaleankeltaisen sävyn.


Rakentamiseen meni yksi kesää ja suuressa innostuksessani tein jopa kahdeksan tunnin työpäiviä. Seurasin aika tarkkaan ohjeistusta, tutkin internetissä vastaavanlaisia taloja ja uskalsin tehdä myös joitakin muutoksia.
Tärkein ja samalla onnistunut muutos on huoneiden sijannissa. Nimittäin jos olisin asettanut kaikki sisäseinät ohjeiden mukaisesti, olisi joku kiva alue jäänyt hankalasti piiloon. Esimerkiksi tässä kuvassa alakerran oikeanpuoleisessa huoneessa näkyvät portaat, mutta ne jäisivät kokonaan piiloon, koska niiden eteen pitäisi tulla keittiön seinä.



Hellan ja jääkaapin välisen tilan olisi pitänyt olla seinä. Minä tein siihen oviaukon, jotta eteisen portaat ja vähän muutakin näkyisi. Portaissa oli kova työ, mutta niitä ei pystyisi katsomaan muuten kuin ulko-oven kautta. Keittiöön asukkaat pääsisivät vain ulkokautta! Kuka nyt sellaisessa talossa suostuu asumaan!



Talossa on 7 huonetta ja eteinen. Lily on viktoriaaninen talo, mutta minä olen sisustanut sen nykyaikaiseksi.



Taloa ympäröi kaksi pitkää terassia. Niiden sisustaminen on vasta edessä.


Piipun olen päällystänyt hiekkapaperilla.



Nukketalo on rakennettu niin, että sitä pitäisi voida katsoa joka sivusta. Sen paikka on näin aikamoinen haaste, periaatteessa sen pitäisi sijata keskellä huonetta. Olen kyllä miettinyt pyörivää alustaa. Väliaikaisratkaisuna olen laittanut taakse seinää vasten peilin, näin hieno etusivu heijastuu ainakin osittain siitä.

Sellaisen talon rakentaminen on hyvin mielenkiintoinen ja kärsivällisyyttä vaativa projekti. Materiaalin laadusta huolimatta voin nukketaloa kyllä suositella, lopputulos palkitsee vaivan!

Näytän pian, mitä huoneista löytyy!

1 kommentti:

  1. Kauniissa vanhassa talossa sopii hyvin olla nykyaikainen sisustus kun sinne on muuttanut nykyaikaiset asukkaat.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!