.

.

torstai 15. syyskuuta 2016

Ruokasali nukketalo Lilyssä



Ruokailutila on olohuoneen takana ja siitä pääsee talon eteishallin kautta ulos ja myös yläkertaan.





Keskeisellä paikalla on ruokapöytä tuoleineen.
Pöydän olen  tehnyt kirpparilta löytyneestä koristeellisesta lasialustasta. Pöydän reuna on aaltopahvista. Lautaset ovat pullonkorkin tiivisteitä, johon on liimattu kukkakuviot.
Matto on lähikuvassa sellainen. En enää muista, olenko keksinyt sen ristipistokuvion omasta päästä tai nähnyt jossain vastaavaa.



Kuva-arkistostani löysin alkuperäisten tuolien kuvan. Ne ovat siis monille tuttuja kuusenkoristeita, joita ainakin Stockmann joskus ennen joulua on myynyt. Lily rakastaa vaaleanpunaista ja tuunasi tuolit omannäköisekseen.





Tästä pienestä nurkkauksesta tykkään eniten. Lampunjalka on ollut lyijykynä, jonka ympärille olen liimannut narun. Alustana on jonkinlainen korkki ja kupu on valoa heijastavaa paperia.


Takka on tehty kahdesta pienestä jogurttipurkista. Puut on pätkitty oikeista oksista ja sisäpuolelle olen liimannut takkatulen kuvan. Oven saa myös auki.


Toisessa päädyssä on Minimaailman astiakaappi.




Kirsikkakuvioinen astiasto on matkatuliaisia. Alahyllyllä on helmimaljakko ja muutama pikari: tunnistatte kynänkärjet ja nepparit.



2 kommenttia:

  1. Viihtyisää! Pöytä ja tuolit ovat hienot, ei ihan heti uskoisi, että noista kuusenkoristeosta saisi tehtyä noin kauniit tuolit.

    VastaaPoista
  2. Tuolien muodonmuutos on aikamoinen, hyvään suuntaan siis.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!