.

.

torstai 26. tammikuuta 2017

Vielä valaisimia


Valaisimien teko jatkuu. Tässä on yksi, joka tulee uuden talon ateljeen kattoon. Kuvassa ei valo näy, mutta aika nätisti pikkulamppu valaisee.


Materiaalina on kirjakaupan alesta löytynyt bling-bling tarranauhaa, oikein hyvä löytö, sitä voisi käyttää lattavalaisimessakin. Kehikkö on muovia, pyöreä osa jostain deodoranttipullosta.



Olen ostanut joskus aikaisemmin sellaisia kimaltavia nauhanpätkiä, nyt löytyi niillekin käyttöä. Pyöreä osa on liimattu suklaamunakorkin ympärille ja toistakin olen vahvistanut sisäpuolelta. Sen vahvikkeeksi pujotin myös helmien välistä ohutta rautalankaa, jotta neliömuoto pysyisi.


Mietin vielä, tuleeko se kiinni kattoon tai laitanko johdon ympärille pienen putken, niin että lamppu jää hieman roikkumaan.

Voi kun voisin jo asentaa ne paikoilleen! Taloa on kuitenkin helpompi tapetoida ja maalata, kun seinät ovat vielä irrallisina. Toivottavasti pääsen viikonloppuna  rakennuspuuhissa eteenpäin. Pari valaisintakin on taas työn alla.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Pientä edistystä: Waterside Way


Kun aikaa on vain muutama tunti viikonloppuisin, ei talonrakennus edisty kovinkaan joutuisasti. Pyöritän kyllä jatkuvasti mielessäni värivaihtoehtoja, lamppujen paikkaa, tapettien tyyliä - jopa niin, etten saa yöunia. Kuulostaa varmaan tutulta!
Olen ehtinyt maalata julkisivun ja vähän muutakin. Etupuoli tulee näyttämään vaaleanharmaalta.



Julkisivun jokaiseen kerrokseen tulevat parvekkeet. Alemmassa kuvassa on paperi pleksilasista poistettu. Lattia on punertavan ruskea.


Puu imee väriä, pikkupylvät vaativat kolme kerrosta ennen kun näyttävät valkoiselta.


Etuovien väri on vielä mietinnässä.



Sivuseinät ovat mannaryynirappausta, maalattuna valkoisiksi. Kierreportaat kulkevat ulkokautta talon sivusta. Niissä on pleksilasista pystykaiteet, en ole vielä kokeillut, miltä ne näyttävät.


Huonejärjestys tulee olemaan sellainen. Talossa ei ole muuten väliseiniä, on vain pylväät,  ja joudun ne siis rakentamaan itse. Alakertaan tulee seinä ja ovi ateljeen ja kahvilan väliin. Keskikerroksessa pääsee helpommalla, olohuone ja keittiö voivat olla samaa tilaa. Yläkertaan mietin väliseinää ja liukuovea, mutta en tiedä, osaanko se toteuttaa.

Talolla on myös matala kaarikatto, mutta jätän sen todennäköisesti pois ja teen katolle terassin -kattopuutarhan.
Pidän kovasti siitä, että huonekorkeus on 27 cm! Se antaa mukavasti tilaa ja mahdollisuuksia.

Talolla saisi olla nimikin. Waterside Way on liian pitkä ja vieras. Kuulostaako Rantahuvila hyvältä?

lauantai 14. tammikuuta 2017

Kristalleja

Aikoinaan kun kuljin vielä nukkekerhossa, tilasimme porukalla jostakin Swarovskin kristalleja. Mulla ei ollut kokemusta kattokruunujen tekemisestä enkä uskaltanut niitä käyttää  edellisen nukketalon valaisimissa.
Kristallit olivat monta vuotta unohduksissa laatikon pohjalla. Nyt kun olen rakentamassa seuraavaa nukketaloa, tajusin, että nykypäivän kattokruunun voi tehdä hyvin yksinkertaisellakin tavalla.




Kristalleja on erittäin miellyttävä käsitellä kauniin kiiltonsa ja säteilyn vuoksi. Ovat ne kyllä niin erilaiset kun tavalliset lasipalaset! Minulla niitä on neljää eri kokoa.
Tein muovirunkoon reiät ja pujotin helmiä lankaan, niin että syntyi 16+16 kpl kahdenkokoisia kristallipuikkoja. Pitemmät tulivat sisäympyrään.



Reunan piilotin koristetarralla. Lamppu sisään ja dadaa: siinä se on! Vakuutan, että kristallien säteily on lampunvalossa todella kaunis.

Waterside Way talo itse on edelleen alkutekijöissä. Mielessäni suunnittelen sävyjä ja huonekalujen paikkaa, niin että yöunetkin menee, mutta sähköistä ja lampuista on aloitettavaa. Muutama niistä vielä puutuu. Voi kun pääsisin jo laittamaan tapetteja ja lattialautoja!


sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Pullonpohjatuoleja


Muovipulloista voi tehdä oikein kätevästi minituoleja.




Muovin voi maalata tai sen voi päällystää paperilla, mutta minä päällystin sen kankaalla.



Pullonpohjasyvennykset täytin vaahtomuovilla. Tuolien jalat ovat muovisista coctailtikuista.



Nämä tuolit ovat vain kokeilu, en silloin miettinyt vielä väreja eikä paikkaa. Nyt kun olen hankkinut uuden nukketalon, löytävät ne luultavasti paikkaansa sieltä. Päällystyynyt voi helposti vaihtaa huoneen muihin sävyihin sopivaksi.