.

.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Tervetuloa!

Aloitin nukkekotiharrastuksen n. 7-8 vuotta sitten. Olin jo pitkään haaveillut omasta nukketalosta ja joku päivä mieheni osti minulle Minimaailman saksalaistyylisen talon.



Annoin sille nimekseen Willa Wilhelm.





Tuolloin kaikki oli uutta. Kantapään kautta ja lukuisiin nukkekotiblogeihin tutustumalla olen oppinut erilaisia niksejä ja konsteja. Yritän tehdä mahdollisimman paljon itse. Välillä unohdan itseni tuntikausiksi työpöydän ääreen ja välillä pidän monen viikon taukoja.




Talon sivulla on pieni piha.



Toinen taloni on Greenleafin Lily. Se on upea viktoriaaninen rakennus, jonka haasteena on sen näkyvyys. Taloa voisi nimittäin saada katsella joka sivusta eli huoneessa on sille todella vaikea löytää sen ansaitsemaa paikkaa.







Tulen tässä blogissa kertomaan talojen asukkaista, rakentamisesta ja sisustuksesta. Esittelen myös muutamia roomboxeja, mutta kaikki aikanaan.

Mukavaa kun pistäydyitte!

3 kommenttia:

  1. Ihanaa, uusi blogi seurattavaksi!
    Laita talo pyrivälle alustalle, niin saat käännettyä sitä aina tarpeen mukaan. Katselua varten ja kun "hommailet" sen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mielessä on käynyt. Osaisinko vaan sellaisen värkätä...?

      Poista

Kiitos kommentista!